Vähäpäästöistä terästä pilotoidaan ensimmäistä kertaa Fingridin sähköasemien rakenteissa Harjavallassa
Enersense mukaan Porin kaupungin rakentamaan kansainväliseen merituulivoiman osaamis- ja operointikeskittymään
Enersense ja Boliden sopimukseen ympäristökestävyyttä lisäävässä Norjan tuotantolaitoksen kehittämisprojektissa
Vuosi 2019 toi Enersenselle kasvua ja kansainvälistymistä sekä käänsi loppuvuoden kannattavuuden oikeaan suuntaan
Sisäpiiritieto: Enersense ja Elisa ovat allekirjoittaneet 30 miljoonan euron projektisopimuksen valokuituverkon rakentamisesta Suomessa
Enersense saa tuekseen uuden merkittävän, pitkäjänteisen osakkeenomistajan ja kerää suunnatulla osakeannilla 15 miljoonaa euroa
Enersense International Oyj tarkentaa suunnitelmaansa liittyen mahdolliseen siirtymiseen Nasdaq Helsingin pörssilistalle