Sisäpiiritieto: Enersense on uudistanut strategiansa ja keskittyy jatkossa ydinliiketoimintaansa – vihreän energiasiirtymän projekti- ja palveluliiketoimintaan

Enersense International Oyj
Sisäpiiritieto 19.6.2024 klo 14.25

Enersense keskittyy jatkossa lähtökohtaisesti Suomessa ja Baltiassa vahvistamaan merkittävää markkina-asemaansa Power-, Industry- ja Connectivity-liiketoiminta-alueillaan, jotka tarjoavat vaativaa projekti- ja palveluliiketoimintaa vihreän energiasiirtymän parissa toimiville energia-, tietoliikenne- ja teollisuusyrityksille laaja-alaisesti. Vuonna 2023 näiden projekti- ja palveluliiketoimintojen liikevaihto oli yli 300 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 20 miljoonaa euroa. 

Enersense luopuu aikaisemmasta tavoitteestaan edetä päästöttömän energian tuottajaksi ja tekee strategista arviointia maatuulivoiman ja aurinkoenergian hankekehitystoiminnasta ja harkitsee sen myymistä. Yhtiön hankeportfolion koko on noin 5 gigawattia, jonka lisäksi esiselvitysvaiheessa on noin 7 gigawatin edestä hankkeita. Yhtiö näkee hankekehitystoiminnassa merkittävää arvoa. Yhtiö tekee strategista arviointia myös merituulivoimaliiketoiminnasta ja päästöttömän liikenteen ratkaisujen kehittämiseen keskittyvästä liiketoiminnasta, joiden tulevaisuuden odotukset ovat positiiviset, mutta joiden kehittäminen kaipaa huomattavia kasvupääomia.

”Keskitymme jatkossa ydintekemiseemme eli tuottamaan laadukkaita kestävän vihreän energiasiirtymän mahdollistavia palveluita energia-, tietoliikenne- ja teollisuussektorilla toimiville kumppaneillemme lähtökohtaisesti Suomessa ja Baltiassa. Yhtiö on käynnistänyt konserninlaajuisen tehostamisohjelman, joka tukee yhtiön tuloksentekokykyä. Uutta toimitusjohtajaa haetaan toteuttamaan strategiaa määrätietoisesti, parantamaan yhtiön kannattavuutta ja luomaan omistaja-arvoa. Haluan tässä yhteydessä myös kiittää hallituksen strategiavaliokuntaa strategian uudistustyöstä”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola.

Enersensen hallitus päätti 4.4.2024 pidetyn yhtiökokouksen jälkeen järjestäytymiskokouksessaan perustaa strategiavaliokunnan avustamaan hallitusta strategiaan liittyvässä päätöksenteossa. Strategiavaliokunnan työ on nyt saatu päätökseen ja valiokunnan toiminta lakkaa.

Strategiavaliokunnan puheenjohtajana on toiminut Carl Haglund ja jäseninä Anders Dahlblom, Anna Miettinen ja Ville Vuori.

Strategian toteuttamiseen sovittu rahoittajien kanssa uusi rahoituslimiitti

Enersense on sopinut rahoittajiensa kanssa uudesta 10 miljoonan euron senior-ehtoisesta vakuudettomasta rahoituslimiitistä (RCF) tukemaan yhtiön strategian toteuttamista. Yhtiö maksaa uudesta rahoituksesta euribor-korkoa lisättynä 3,5 %:in vuotuisella marginaalilla. Uusi rahoituslimiitti erääntyy 31.3.2025 ja sen takaajina limiitin erääntymiseen saakka toimivat Virala Oy Ab ja Ensto Invest Oy yhtiöt, joille maksetaan antamastaan takauksesta markkinaehtoinen 5 %:in takauspalkkio takauksen voimassaoloajalta.

Rahoituslimiitin yhteydessä on tehty muutoksia yhtiön rahoituskokonaisuuteen liittyviin konsernin omavaraisuusastetta, korollisen nettovelan suhdetta käyttökatteeseen sekä vähimmäislikviditeettiä koskeviin erityisehtoihin (kovenantit).

Pääomanpalautuksesta luopuminen

Hallitus ei tule käyttämään 4.4.2024 yhtiökokoukselta saamaansa valtuutusta pääomanpalautuksesta. Yhtiökokoukselta 4.4.2024 saamansa valtuutuksen perusteella hallitus olisi voinut päättää osaketta kohden enintään 0,10 euron pääomanpalautuksen maksamisesta enintään kahdessa erässä hallituksen määrääminä ajankohtina vuoden 2024 heinä-joulukuun välisenä aikana.

ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ
Hallitus

Lisätietoja:

Juha Silvola, vt. toimitusjohtaja

Jaakko Eskola, hallituksen puheenjohtaja

Yhteydenotot:

Tommi Manninen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puhelin: +358 40 043 7515
Sähköposti: tommi.manninen@enersense.com

JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.enersense.fi