Enersense ostaa merituulivoimaan erikoistuneen Pori Offshore Constructions Oy:n osakekannan

Enersense International Oyj  
Sisäpiiritieto 4.10.2021 klo 13.00

Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttajan Enersense International Oyj:n Smart Industry -segmenttiin kuuluva tytäryhtiö Enersense Works Oy on 4.10.2021 toteutetulla kaupalla ostanut Pori Offshore Constructions Oy:n koko osakekannan.   

Suomalaisen Pori Offshore Constructions Oy:n liiketoiminta pohjautuu merituulivoiman ja uusiutuvan energian tuotteisiin. Yhtiön aineettomat oikeudet ja osaaminen toteuttaa vaativia teräs- ja korkeapaineputkistokokonaisuuksia mahdollistavat Enersensen nousemisen uusiutuvan energian tuotantoprojektien arvoketjussa asennuspalveluista kokonaistoimittajaksi. Yrityskaupan myötä Enersenselle avautuu uusia liiketoimintamahdollisuuksia myös muun muassa biovoiman sekä kaasu-, vety- ja vesivoimahankkeiden osalta.

Pori Offshore Constructions Oy on toimittanut aiemmin maailman ensimmäisen kelluvan merituulivoimalan rungon ja maailman ensimmäisen vaativissa jääolosuhteissa toimivan merituulivoimalapilotin sekä myöhemmin kokonaisen jääolosuhteissa toimivan tuulipuiston perustukset. Yhtiö on hakemassa tuotesuojaa tuotekehityksen tuloksena syntyneelle, erityisesti Itämeren jäätyvälle osalle suunnitellulle jalustaratkaisulle. 

Toimitusjohtaja Jussi Holopainen, Enersense International Oyj: 

”Yrityskauppa on osa Enersensen kasvustrategian toteutusta, jossa haemme kasvua sekä orgaanisesti että yritysostoin. Pori Offshore Constructionsilla on merkittävää osaamista merituulivoimaan liittyvien projektien toteutuksesta. Enersenselle se tarjoaa uuden liiketoimintamahdollisuuden, kun keskitymme strategiamme mukaisesti kehittämään päästöttömiä energiaratkaisuja. Sijoitamme tulevaisuuden markkinapotentiaaliin, osaamiseen ja teknologiaan. Itämeren ja Pohjanmeren alueella on erinomaiset olosuhteet merituulivoiman tuottamiseen. EU:n avomerellä tuotettavan uusiutuvan energian strategian mukaan tavoite on nostaa merituulivoiman teho nykyisestä 12 gigawatista 300 gigawattiin vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan lähes 800 miljardin euron investoinnit. Pori Offshore Constructionsilla on yhdessä Enersensen kanssa hyvät mahdollisuudet vastata merellä tuotettavan uusiutuvan energian voimakkaasti kasvavaan kysyntään.”

Tietoa yrityskaupasta: 

Pori Offshore Constructions Oy:n liikevaihto vuonna 2020 oli 3,8 miljoonaa euroa (5,5 miljoonaa euroa vuonna 2019). Yhtiön käyttökate vuonna 2020 oli noin 0,7 miljoonaa euroa (0,4 miljoonaa euroa vuonna 2019) ja tase vuonna 2020 noin 7,5 miljoonaa euroa (18,3 miljoonaa euroa vuonna 2019). Pori Offshore Constructions Oy:n tarjouskanta on 1,2 miljardia euroa ja se jaksottuu pääasiassa vuosille 2022–24. Yhtiön palveluksessa työskentelee 133 työntekijää. 

Osakekannan peruskauppahinta on 1,0 euro, jonka lisäksi mahdollisena lisäkauppahintana maksetaan osuus Pori Offshore Constructions Oy:n vuosien 2022–25 käyttökatteesta (EBITDA) kauppakirjassa sovittujen ehtojen mukaan. Lisäkauppahinnan arvioidaan jäävän alle 0,5 miljoonan euron. 
 
Osakekaupan yhteydessä Pori Offshore Constructions Oy toteutti Porin Mäntyluodossa sijaitsevaa maa-aluetta ja rakennuksia koskevan sale and lease back -järjestelyn, jossa se myi kyseisen maa-alueen ja rakennukset Porin kaupungin omistamalle Suisto Kiinteistöt Oy:lle 8,0 miljoonan euron kauppahinnalla ja solmi näitä koskevan viiden vuoden vuokrasopimuksen. Vuokrasopimukseen sisältyy Pori Offshore Constructions Oy:n optio viiden vuoden jatkovuokrakaudesta. Vuokravastuun määrä viideltä vuodelta on noin 4,0 miljoonaa euroa. Määräajan jälkeen vuokrasopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Kaupan yhteydessä osapuolet ovat sopineet, että maa-alueeseen kohdistuvista ympäristövastuista vastaa Suisto Kiinteistöt Oy. 

Kauppahinta ja lisäkauppahinta maksetaan käteisellä ja rahoitetaan Enersensen kassavaroilla. Kaupalla ei ole vaikutusta Enersensen vuoden 2021 taloudelliseen ohjeistukseen. Pori Offshore Constructions Oy raportoidaan jatkossa osana Enersensen Smart Industry -segmenttiä.