Yhtiötiedote|30.3.2020

Enersense on solminut merkittävän toimitussopimuksen

Enersense International Oyj
Yhtiötiedote 30.3.2020 klo 14.30

Enersense International Oyj on solminut Areva GmbH:n kanssa Olkiluoto 3 -ydinvoimalahankkeeseen liittyvän merkittävän, ensimmäisessä vaiheessa noin 5 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, joka koskee hankkeen sähkötöiden koordinointia sekä resurssitoimitusta. Sopimuksen arvon on mahdollista vielä kasvaa ensimmäisen vaiheen jälkeen. Sopimuksen arvioitu kesto on kuluvan vuoden loppuun asti.Yhtiön taloudelliset näkymät ja ohjeistus säilyvät ennallaan.

"Olemme toimineet vuodesta 2005 alkaen mukana Olkiluoto 3 -hankkeessa ja työllistäneet kyseiseen projektiin jo tuhansia ammattilaisia", kertoo Enersense Internationalin toimitusjohtaja Jussi Holopainen.

Pitkäaikaisen ja merkittävän asiakassuhteen avaintekijöitä ovat Holopaisen mukaan jousto ja luotettavuus sekä molemminpuolinen arvostus.

"Etenkin näin koko maailmaa koskettavan ja haastavan tilanteen aikana on tärkeää, että asiakas voi luottaa osaamiseemme ja kyvykkyyteemme toimia tehokkaasti sekä mukautua nopeasti muuttuvien tilanteiden tarpeisiin."

Olkiluoto 3 on EPR-tyyppinen painevesilaitos, jossa on koeteltuun tekniikkaan perustuvaa modernia teknologiaa ja edistyksellisiä uusia turvallisuusominaisuuksia. Kyseessä on suuri kansainvälinen projekti, ja Olkiluoto 3 -työmaalla laitostoimittajan keskimääräinen työmaavahvuus oli vuoden 2018 lopulla noin 1 500 henkilöä. Työmaalla edellytetään tinkimätöntä turvallisuuskulttuuria.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jussi Holopainen
Puhelin: 044 517 4543
Sähköposti: jussi.holopainen@enersense.com

Hyväksytty neuvonantaja Alexander Corporate Finance Oy
Puhelin: 050 520 4098

Lyhyesti Yhtiöstä:

Enersense International Oyj on teollisuuden kilpailukyvyn kehittämiseen erikoistunut suomalainen yhtiö, jonka juuret ja kotipaikka ovat Satakunnassa. Enersensen tuotteet, palvelut ja toiminta on jaettu kahteen liiketoiminta-alueeseen: Projektit ja Henkilöstöpalvelut. Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli 58,1 miljoonaa euroa. Enersensen palveluksessa oli vuoden 2019 aikana keskimäärin 884 henkilöä. Enersensen brändi ja henkilöstön kyky uudistaa toimintatapoja sekä hyödyntää digitaalista teknologiaa tunnetaan erityisesti teollisuuden suurissa rakennusprojekteissa Suomessa ja kansainvälisesti noin 40 maassa. Sijoittajille suunnatut verkkosivut löytyvät osoitteesta www.enersense.fi/sijoittajat

Jaa