Sisäpiiritieto: Enersense International Oyj saattaa päätökseen tammikuussa 2027 erääntyvän 26 miljoonan euron suuruisen senioristatuksisen ehdollisesti vaihdettavan vaihtovelkakirjalainan tarjoamisen Enersense International Oyj Sisäpiiritieto 2.12.2022 klo 18.00 TÄTÄ TIEDOTETTA JA SIIHEN SISÄLTYVIÄ TIETOJA EI OLE TARKOITETTU JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, YHDYSVALLOISSA (MUKAAN LUKIEN SEN TERRITORIOT JA ALUEET), AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONG KONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA, NÄIHIN MAIHIN TAI NÄISTÄ MAISTA KÄSIN, TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA TAI MILLEKÄÄN MUULLE ALUEELLE TAI MISTÄÄN MUUSTA ALUEESTA KÄSIN, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA. TÄMÄ TIEDOTE EI OLE TARJOUS MYYDÄ ARVOPAPEREITA YHDYSVALTALAISILLE HENKILÖILLE TAI MILLÄÄN ALUEELLA, MUKAAN LUKIEN YHDYSVALLOISSA, AUSTRAALIASSA, KANADASSA, HONG KONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA. TÄMÄ TIEDOTE TAI SEN SISÄLTÖ EI MUODOSTA PERUSTETTA MILLEKÄÄN TARJOUKSELLE TAI SITOUMUKSELLE EIKÄ SIIHEN SAA LUOTTAA MINKÄÄN TARJOAMISEN TAI SITOUTUMISEN YHTEYDESSÄ MISSÄÄN MAASSA. Enersense International Oyj (”Enersense” tai ”Yhtiö”) on tänään saattanut päätökseen 26 miljoonan euron (”Nimellisarvo”) suuruisen 15.1.2027 erääntyvän senioristatuksisen vakuudettoman ehdollisesti vaihdettavan vaihtovelkakirjalainan (”Velkakirjat”) tarjoamisen (”Tarjoaminen”). Tarjouksella saatavat nettovarat on tarkoitus käyttää investointeihin ja yleisiin liiketoiminnan tarpeisiin. Velkakirjat kerryttävät 7,0 prosentin vuotuista kuponkikorkoa, joka maksetaan jälkikäteen puolivuosittain 15.1. ja 15.7. samansuuruisina erinä 15.7.2023 alkaen. Alkuperäinen vaihtohinta on asetettu 8,00 euroon, ja se edustaa noin 32,1 prosentin vaihtopreemiota suhteessa Enersensen Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) pörssilistalla listattujen osakkeiden (”Osakkeet”) kaupankäyntimäärillä painotetun keskihinnan aritmeettiseen keskiarvoon laskettuna jokaisen Velkakirjojen tarjoamisen aloittamista edeltävän 10 kaupankäyntipäivän ajalta, eli 6,0573 euroon (”Markkinareferenssihinta”). Vaihtohintaan voivat vaikuttaa Velkakirjojen ehtojen (”Ehdot”) mukaisesti tietyt ennalta määrättyjen yhtiötapahtumien yhteydessä tehtävät oikaisut sekä Ehtojen sisältämät tavanomaiset, laimentumisen estämiseen tarkoitetut oikaisuehdot. Velkakirjat lasketaan liikkeeseen 100 prosentilla Nimellisarvosta ja, jollei niitä ole aikaisemmin vaihdettu, lunastettu tai ostettu ja mitätöity, ne lunastetaan 100 prosentilla Nimellisarvosta maturiteetissa. Liikkeeseenlaskun odotetaan toteutuvan arviolta 12.12.2022 (“Liikkeeseenlaskupäivä”). Enersensellä on oikeus lunastaa kaikki (mutta ei vain osaa) ulkona olevista Velkakirjoista Nimellisarvon sekä kertyneen mutta maksamattoman koron määrästä laskettuna vahvistettavaan lunastuspäivään asti (tätä päivää lukuun ottamatta) vähintään 30 päivän ja enintään 60 päivän etukäteisilmoituksella: 10.03.2025 tai milloin tahansa sen jälkeen, jos Velkakirjan Pariteettiarvo (kuten määritelty Ehdoissa) ylittää 130 000 euroa jokaisena vähintään 20 kaupankäyntipäivänä minkä tahansa 30 peräkkäisen kaupankäyntipäivän muodostaman ajanjakson aikana, joka päättyy aikaisintaan seitsemän pankkipäivää ennen lunastusilmoituksen antamista velkakirjanhaltijoille; milloin tahansa, jos ennen lunastusilmoituksen antamista velkakirjanhaltijoille alle 15 prosenttia alun perin liikkeeseen laskettujen Velkakirjojen (mukaan lukien Jälkikäteiset Velkakirjat, kuten määritelty Ehdoissa) yhteenlasketusta Nimellisarvosta on edelleen sijoittajien hallussa. Enersensen toimitusjohtaja Jussi Holopainen kommentoi: ”Olemme tyytyväisiä kiinnostuksesta, jota sijoittajat ovat osoittaneet Enersensen ensimmäisen vaihtovelkakirjalainan liikkeeseen laskuun, ja jota tukivat vahvasti sekä uudet että nykyiset sijoittajat. Useiden erilaisten sijoittajien kanssa käymiemme keskustelujen perusteella katsomme saaneemme vahvaa tukea matkallamme Euroopassa meneillään olevan energiamurroksen mahdollistajana. Institutionaalisilta sijoittajilta tässä haastavassa markkinatilanteessa kerätty pääoma on vahva osoitus tekemämme työn arvosta ja tarpeellisuudesta. Järjestelystä saadut nettovarat auttavat meitä saavuttamaan asettamiamme kunnianhimoisia tavoitteita ja tämä on tärkeä välietappi vuoden 2027 tavoitteidemme saavuttamisessa. Olen erittäin ylpeä kaikista enersenseläisistä, jotka ovat mukana mahdollistamassa matkaamme tekemällä päivittäin tärkeää työtä asiakkaidemme, muiden sidosryhmien ja koko yhteiskunnan hyväksi.” Velkakirjat voidaan vaihtaa Osakkeiksi ehdollisena sille, että Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous päättää valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta tällaisten Osakkeiden liikkeeseen laskemisen mahdollistamiseksi velkakirjanhaltijoiden Velkakirjoihin liittyvien vaihto-oikeuksien käyttämisen yhteydessä (”Osakkeenomistajien Päätös”) sekä hallituksen tämän jälkeiselle päätökselle näiden erityisten oikeuksien antamisesta kyseisen valtuutuksen perusteella (”Hallituksen Päätös”), minkä jälkeen Yhtiö antaa asianmukaisen ilmoituksen velkakirjanhaltijoille. Ylimääräinen yhtiökokous odotetaan pidettäväksi arviolta 23.12.2022. Tarjoamisen yhteydessä tietyt Yhtiön osakkeenomistajat, mukaan lukien Nidoco AB, MBÅ Invest Oy, Verman Group Oy ja Ensto Invest Oy, jotka omistavat yhteensä noin 54,95 prosenttia Enersensen Osakkeiden tämänhetkisestä kokonaismäärästä, ovat peruuttamattomasti sitoutuneet äänestämään Osakkeenomistajien Päätöksen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Jos Osakkeenomistajien Päätöstä ja Hallituksen Päätöstä ei ole tehty päivämäärään mennessä, joka on 3 kuukautta Liikkeeseenlaskupäivän jälkeen, eikä Velkakirjoja ole lunastettu Ehtojen mukaisesti, velkakirjanhaltijat ovat oikeutettuja käyttämään käteisselvitysoikeutta, jolloin he saavat Velkakirjoja nimellisesti vastaavien osakkeiden markkinahintaa vastaavan käteissumman siten kuin Ehdoissa on määritelty. Nordea Bank Abp toimii Tarjoamisen järjestäjänä. Enersense International Oyj Jussi Holopainen toimitusjohtaja Lisätietoja: Jussi Holopainen, toimitusjohtaja Puhelin: +358 44 517 4543 Sähköposti: jussi.holopainen@enersense.com Mediayhteydenotot: Tommi Manninen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Puhelin: +358 40 043 7515 Sähköposti: tommi.manninen@enersense.com JAKELU: Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.enersense.fi Tärkeä huomautus Tämän tiedotteen sisältämä tieto on tarkoitettu vain taustatiedoksi, eikä sen ole tarkoitus olla kaikenkattavaa tai täydellistä. Tämän tiedotteen sisältämään tietoon tai sen täsmällisyyteen, täydellisyyteen tai kohtuullisuuteen ei tule luottaa missään olosuhteissa. Tämän tiedotteen sisältämä tieto voi muuttua. Enersense, Nordea Bank Abp tai niiden kunkin lähipiiriyhtiöt eivät ole ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin, jotka sallisivat Velkakirjojen tai Osakkeiden (kumpikin ”Arvopaperi” ja yhdessä ”Arvopaperit”) tarjoamisen tai tämän tiedotteen hallussapidon tai levittämisen tai minkään Tarjoamiseen tai Arvopaperiin liittyvän tarjous- tai markkinointiaineiston (yhdessä ”Tarjousaineisto”) hallussapidon tai levittämisen millään alueella, jossa vaadittaisiin toimenpiteitä tämän sallimiseksi. Yhtiö ja Nordea Bank Abp edellyttävät, että henkilöt, joiden haltuun tämä tiedote tai mikä tahansa muu Tarjousaineisto tulee, tutustuvat kyseisiin rajoituksiin ja noudattavat niitä. Tätä tiedotetta ei saa julkaista, jakaa tai levittää, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa (mukaan lukien sen territoriot ja alueet), Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa, Japanissa, Uudessa Seelannissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa, näihin maihin tai näistä maista käsin, tai millä tahansa muulla alueella tai muille alueille, jossa tällainen tiedote olisi lainvastainen. Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lainsäädännöillä rajoitettua tietyillä alueilla ja henkilöiden, joiden haltuun tämä asiakirja tai muu tieto, johon tässä viitataan, tulee, on tutustuttava tällaisiin rajoituksiin ja noudatettava niitä. Tällaisten rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa minkä tahansa tällaisen maan arvopaperilakien rikkomiseen. Tämä tiedote ei sisällä eikä sitä tule tulkita Velkakirjojen tarjoamiseksi tai tarjouspyynnöksi ostaa Velkakirjoja kenellekään henkilölle Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa, Japanissa, Uudessa Seelannissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa tai missään muussa maassa. Tätä tiedotetta tai muuta Tarjousaineistoa ei ole tarkoitettu sijoitusneuvonnaksi, eikä niitä missään tilanteessa tule käyttää tai pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa mitään Arvopapereita, taikka kehotuksena ostaa tai myydä mitään Arvopapereita. Arvopapereihin sijoittamiseen sisältyy huomattavia riskejä. Päätös ostaa Arvopapereita tulee perustua mahdollisen sijoittajan Yhtiöstä julkisesti saatavilla olevaan tietoon ja Arvopapereiden ehtoihin perustuvaan itsenäiseen arvioon. Kunkin tämän tiedotteen tai muuta Tarjousaineistoa vastaanottaneen henkilön tulisi konsultoida omia ammattimaisia neuvonantajiaan varmistaakseen Arvopapereiden sopivuuden sijoituskohteena. Nordea Bank Abp tai sen lähipiiriyhtiöt eivät kumpikaan vastaa vahingosta, joka johtuu tämän pörssitiedotteen tai muun Tarjousaineiston tai Yhtiöstä julkisesti saatavilla olevan tiedon käytöstä eivätkä anna vakuutusta tässä pörssitiedotteessa tai muissa Tarjousaineistoissa esitettyjen tietojen tai Yhtiöstä julkisesti saatavilla olevien tietojen täsmällisyydestä tai täydellisyydestä. Tähän tiedotteeseen tai muuhun Tarjousaineistoon sisältyvät tiedot voivat muuttua ilman ilmoitusta Velkakirjojen liikkeeseenlaskupäivämäärään saakka. Tarjouksen yhteydessä Nordea Bank Abp ja sen lähipiiriyhtiöt voivat merkitä Velkakirjoja Tarjouksessa ja/tai hankkia Osakkeita omaan lukuunsa ja siinä ominaisuudessa voivat pitää, ostaa, myydä tai tarjoutua myymään omaan lukuunsa Velkakirjoja, Osakkeita tai muita Yhtiön tai sen konserniyhtiöiden arvopapereita tai niihin liittyviä sijoituksia Tarjouksen yhteydessä tai muutoin. Nordea Bank Abp toimii yksinomaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta Arvopapereiden yhteydessä, eikä se ole vastuussa kenellekään muulle henkilölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta tai neuvonannon tarjoamisesta, joka liittyy Arvopapereihin. Mahdollisten sijoittajien, jotka ovat epävarmoja tämän tiedotteen tai muun Tarjousaineiston sisällöstä, tulee konsultoida osakevälittäjäänsä, rahastonhoitajaansa, asianajajaansa, tilintarkastajaansa tai muuta taloudellista neuvonantajaansa. On muistettava, että Arvopapereiden hinta ja niistä saatava tuotto voivat sekä laskea että nousta. Tämä tiedote saattaa sisältää lausumia, jotka ovat tai joita voidaan pitää ”tulevaisuutta koskevina lausumina”. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa tulevasuutta koskevan sanaston käyttämisestä, mukaan lukien termit ”uskoo”, ”arvioi”, ”suunnittelee”, ”ennustaa”, ”ennakoi”, ”odottaa”, ”aikoo”, ”saattaa”, ”tulee” tai ”pitäisi” tai kussakin tilanteessa näiden termien vastakohdat tai muut muunnelmat tai vastaava sanasto, tai strategiaa, suunnitelmia, tavoitteita, tulevaisuuden tapahtumia tai aikomuksia koskevasta keskustelusta. Tulevaisuutta koskevat lausumat voivat erota ja usein eroavat olennaisesti toteutuneesta tuloksesta. Kukin tulevaisuutta koskeva lausuma kuvaa Yhtiön tämänhetkistä näkemystä tulevaisuuden tapahtumista ja on alttiina tulevaisuuden tapahtumia koskeville riskeille ja muille riskeille, epävarmuustekijöille ja oletuksille koskien Enersense-konsernin liiketoimintaa, liiketoiminnan tulosta, taloudellista asemaa, likviditeettiä, tulevaisuudennäkymiä, kasvua ja strategiaa. Tulevaisuutta koskevat lausumat on annettu ainoastaan niiden antamispäivän mukaisin tiedoin. Yhtiö ja Nordea Bank Abp ja mikä tahansa niiden kanssa samaan konserniin kuuluva yhtiö nimenomaisesti toteavat, että ne eivät ota vastuuta tai anna sitoumusta julkaista päivityksiä tai korjauksia mihinkään tässä tiedotteessa oleviin tulevaisuutta koskeviin lausumiin uuden tiedon, tulevaisuuden kehityksen tai muun johdosta. TÄSSÄ ASIAKIRJASSA MAINITTUJA ARVOPAPEREITA EI OLE REKISTERÖITY EIKÄ TULLA REKISTERÖIMÄÄN YHDYSVALLOISSA YHDYSVALTOJEN VUODEN 1933 ARVOPAPERILAIN, MUUTOKSINEEN (”ARVOPAPERILAKI”) MUKAISESTI, EIKÄ NIITÄ VOIDA TARJOTA TAI MYYDÄ YHDYSVALLOISSA ILMAN REKISTERÖINTIÄ TAI ARVOPAPERILAIN MUKAISTA REKISTERÖINTIVELVOLLISUUTTA KOSKEVAA POIKKEUSTA. ARVOPAPEREITA EI TARJOTA YLEISÖLLE YHDYSVALLOISSA TAI MILLÄÄN MUULLA ALUEELLA. VELKAKIRJOJA TARJOTAAN JA MYYDÄÄN YHDYSVALTOJEN ULKOPUOLELLA ARVOPAPERILAIN NOJALLA ANNETUN REGULATION S -SÄÄDÖKSEN NOJALLA. TÄMÄ TIEDOTE JA TARJOAMINEN (KUN SE TEHDÄÄN) OVAT OSOITETTU JA SUUNNATTU EUROOPAN TALOUSALUEEN (”ETA-ALUE”) JÄSENVALTIOISSA JA YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA (”YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA”) ESITEASETUKSEN 2(E) ARTIKLAN TARKOITTAMILLE ”KOKENEILLE SIJOITTAJILLE” (”KOKENEET SIJOITTAJAT”). TÄSSÄ TARKOITUKSESSA ILMAISU ”ESITEASETUS” TARKOITTAA ETA-ALUEEN OSALTA ASETUSTA (EU) 2017/1129 JA YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN OSALTA ASETUSTA (EU) 2017/1129 SITEN KUIN ASETUS MUODOSTAA OSAN KANSALLISTA OIKEUTTA SÄÄDÖKSEN EUROPEAN UNION (WITHDRAWAL) ACT 2018 (”EUWA”) NOJALLA. VELKAKIRJOJA EI OLE TARKOITETTU TARJOTTAVAKSI, MYYTÄVÄKSI TAI MUUTEN ASETETTAVAKSI SAATAVILLE, EIKÄ NIITÄ TULE TARJOTA, MYYDÄ TAI MUUTEN ASETTAA SAATAVILLE YKSITYISSIJOITTAJILLE ETA-ALUEELLA TAI YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA. YKSITYISSIJOITTAJALLA TARKOITETAAN ETA-ALUEELLA HENKILÖÄ, JOKA ON YKSI (TAI USEAMPI) SEURAAVISTA: I) MIFID II:N 4 ARTIKLAN 1 KOHDAN 11 ALAKOHDASSA MÄÄRITELTY YKSITYISASIAKAS; TAI II) DIREKTIIVISSÄ (EU) 2016/97 TARKOITETTU ASIAKAS, JOS KYSEISTÄ ASIAKASTA EI VOIDA PITÄÄ MIFID II:N 4 ARTIKLAN 1 KOHDAN 10 ALAKOHDASSA MÄÄRITELTYNÄ AMMATTIMAISENA ASIAKKAANA. TÄSSÄ TARKOITUKSESSA YKSITYISSIJOITTAJALLA TARKOITETAAN YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA HENKILÖÄ, JOKA ON YKSI (TAI USEAMPI) SEURAAVISTA: (I) ASETUKSEN (EU) 2017/565 2 ARTIKLAN 8 KOHDASSA MÄÄRITELTY YKSITYISASIAKAS, SELLAISENA KUIN SE ON OSA YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ EUWA:N NOJALLA, TAI (II) VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELUJA JA -MARKKINOITA KOSKEVAN LAIN (FINANCIAL SERVICES AND MARKETS ACT 2000, JÄLJEMPÄNÄ ”FSMA”) SÄÄNNÖKSISSÄ JA FSMA:N NOJALLA ANNETUISSA SÄÄNNÖISSÄ TAI MÄÄRÄYKSISSÄ, JOILLA PANNAAN TÄYTÄNTÖÖN DIREKTIIVI (EU) 2016/97, TARKOITETTU ASIAKAS, JOS ASIAKAS EI OLE UK MiFIR:N 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN 8 ALAKOHDASSA MÄÄRITELTY AMMATTIMAINEN ASIAKAS. NÄIN OLLEN ASETUKSESSA (EU) 1286/2014, MUUTOKSINEEN (”PRIIPS-ASETUS”), TAI PRIIPS-ASETUKSESSA, SELLAISENA KUIN SE ON OSA YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ EUWA:N NOJALLA (”UK PRIIPS-ASETUS”), VAADITTUA AVAINTIETOASIAKIRJAA VELKAKIRJOJEN TARJOAMISEKSI TAI MYYMISEKSI TAI MUULLA TAVOIN NIIDEN ASETTAMISEKSI YKSITYISSIJOITTAJIEN SAATAVILLE ETA-ALUEELLA TAI YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA, EI OLE LAADITTU, JA NÄIN OLLEN VELKAKIRJOJEN TARJOAMINEN TAI MYYMINEN TAI MUULLA TAVOIN ASETTAMINEN YKSITYISSIJOITTAJIEN SAATAVILLE ETA-ALUEELLA TAI YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA SAATTAA OLLA LAINVASTAISTA PRIIPS-ASETUKSEN JA/TAI UK PRIIPS-ASETUKSEN NOJALLA. LISÄKSI YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA TÄTÄ PÖRSSITIEDOTETTA LEVITETÄÄN, JA SE ON SUUNNATTU, AINOASTAAN KOKENEILLE SIJOITTAJILLE (I) JOILLA ON VUODEN 2000 RAHOITUSPALVELUJA JA MARKKINOITA KOSKEVAN LAIN NOJALLA VUONNA 2005 ANNETUN RAHOITUSTUOTTEIDEN MARKKINOINTIMÄÄRÄYKSEN (FINANCIAL SERVICES AND MARKETS ACT 2000 (FINANCIAL PROMOTION) ORDER 2005) (MUUTOKSINEEN, ”MÄÄRÄYS”) 19 ARTIKLAN 5 KOHDAN MUKAISTA AMMATTILLISTA KOKEMUSTA SIJOITUKSIIN LIITTYEN JA JOTKA OVAT MÄÄRÄYKSEN 49 ARTIKLAN (2) KOHDAN (A)-(D) ALAKOHDAN MUKAISIA KOKENEITA SIJOITTAJIA TAI (II) JOILLE SE VOIDAAN MUUTOIN LAILLISESTI KOMMUNIKOIDA (KAIKKI EDELLÄ MAINITUT HENKILÖT YHDESSÄ, ”RELEVANTIT HENKILÖT”). HENKILÖIDEN, JOTKA EIVÄT OLE YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA RELEVANTTEJA HENKILÖITÄ, EI TULE TOIMIA TÄMÄN PÖRSSITIEDOTTEEN NOJALLA TAI NOJAUTUA SIIHEN. LIITTYEN YKSINOMAAN NIIHIN TUOTEHALLINTAVAATUMUKSIIN, JOTKA SISÄLTYVÄT: (A) EU:N DIREKTIIVIIN 2014/65/EU RAHOITUSVÄLINEIDEN MARKKINOISTA (MUUTOKSINEEN) (”MIFID II”); (B) MIFID II:TA TÄYDENTÄVÄN KOMISSION DELEGOIDUN DIREKTIIVIN (EU) 2017/593 9 JA 10 ARTIKLAAN; JA (C) PAIKALLISIIN TÄYTÄNTÖÖNPANOSÄÄDÖKSIIN (YHDESSÄ ”MIFID II:N TUOTEHALLINTAVAATIMUKSET”), JA OTTAMATTA MITÄÄN VASTUUTA, RIIPPUMATTA SYNTYYKÖ VASTUU SOPIMUKSENULKOISENA VAHINGONKORVAUSVASTUUNA, SOPIMUKSEEN PERUSTUEN TAI MUULLA TAVALLA, JOKA VASTUU (MIFID II:N TUOTEHALLINTAVAATIMUSTEN TARKOITTAMALLA) ”VALMISTAJALLA” VOI MUUTOIN SIINÄ YHTEYDESSÄ OLLA, VELKAKIRJAT ON KÄSITELTY TUOTEHALLINTAMENETTELYSSÄ, JOSSA ON TODETTU, ETTÄ: (I) KOHDEMARKKINA VELKAKIRJOILLE ON YKSINOMAAN HYVÄKSYTTÄVÄT VASTAPUOLET JA AMMATTIMAISET ASIAKKAAT (SITEN KUIN NÄMÄ KÄSITTEET ON MÄÄRITELTY MIFID II:SSA); JA (II) KAIKKI JAKELUKANAVAT VELKAKIRJOJEN LEVITTÄMISEKSI HYVÄKSYTTÄVILLE VASTAPUOLILLE JA AMMATTIMAISILLE ASIAKKAILLE OVAT ASIANMUKAISIA. HENKILÖN, JOKA MYÖHEMMIN TARJOAA, MYY TAI SUOSITTELEE VELKAKIRJOJA (”JAKELIJA”) TULEE OTTAA HUOMIOON VALMISTAJAN KOHDEMARKKINAN ARVIOINTI; SIITÄ HUOLIMATTA JAKELIJA, JOHON MIFID II SOVELTUU, ON VASTUUSSA OMAN KOHDEMARKKINA-ARVIOINTINSA TEKEMISESTÄ VELKAKIRJOIHIN LIITTYEN (JOKO HYVÄKSYMÄLLÄ TAI MUKAUTTAMALLA VALMISTAJAN KOHDEMARKKINAN ARVIOINTIA) JA SOVELTUVIEN JAKELUKANAVIEN ARVIOIMISESTA. KOHDEMARKKINAN ARVIOINTI EI RAJOITA VELKAKIRJOJEN SOPIMUSPERUSTEISTEN TAI LAKIIN PERUSTUVIEN MYYNTIRAJOITUSTEN SOVELTUMISTA. EPÄSELVYYKSIEN VÄLTTÄMISEKSI TODETAAN, ETTÄ KOHDEMARKKINAN ARVIOINTI EI OLE (A) MIFID II:N MUKAINEN SOVELTUVUUSARVIOINTI; TAI (B) MILLEKÄÄN SIJOITTAJALLE TAI SIJOITTAJAJOUKOLLE KOHDENNETTU SUOSITUS SIJOITTAA TAI OSTAA VELKAKIRJOJA TAI RYHTYÄ MUIHINKAAN TOIMENPITEISIIN VELKAKIRJOIHIN LIITTYEN. KUNKIN MAHDOLLISEN SIJOITTAJAN ON LÄHDETTÄVÄ SIITÄ, ETTÄ SEN ON KANNETTAVA ARVOPAPEREIHIN SIJOITTAMISEEN LIITTYVÄ TALOUDELLINEN RISKI. YHTIÖ TAI NORDEA BANK ABP EIVÄT KUMPIKAAN ANNA MITÄÄN LAUSUNTOJA (I) ARVOPAPEREIDEN SOVELTUVUUDESTA TIETYLLE SIJOITTAJALLE, (II) ARVOPAPEREIHIN SIJOITTAMISEN ASIANMUKAISESTA KIRJANPITOKÄSITTELYSTÄ JA MAHDOLLISISTA VEROSEURAAMUKSISTA TAI (III) ARVOPAPEREIDEN TULEVASTA ARVONKEHITYKSESTÄ JOKO ABSOLUUTTISESTI TAI SUHTEESSA KILPAILEVIIN SIJOITUSKOHTEISIIN. TÄTÄ TIEDOTETTA EI OLE TOIMITETTU, EIKÄ SITÄ OLE TARKASTANUT, MIKÄÄN VALTIOLLINEN TAI HALLINNOLLISEN YKSIKÖN ARVOPAPERIVIRANOMAINEN TAI SÄÄNTELYVIRANOMAINEN YHDYSVALLOISSA, YHDISTYNEESSÄ KUNINGASKUNNASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, EIKÄ TÄLLAINEN ARVOPAPERIVIRANOMAINEN TAI SÄÄNTELYVIRANOMAINEN OLE LAUSUNUT TÄMÄN PÖRSSITIEDOTTEEN TÄSMÄLLISYYDESTÄ TAI RIITTÄVYYDESTÄ. TÄMÄN VASTAINEN VÄITE VOI OLLA LAINVASTAINEN JA SAATTAA OLLA RIKOS.