Enersense jatkosopimukseen Elektrilevin kanssa koskien sähköverkkojen huoltoa Virossa

Enersense International Oyj
Sijoittajauutinen 12.2.2024 klo 10.45

Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja Enersense on allekirjoittanut virolaisen verkko-operaattorin Elektrilevin kanssa jatkosopimuksen koskien sähköverkkojen kunnossapitoa. Sopimuksen kokonaisarvo Enersenselle on noin 8 miljoonaa euroa, ja se kirjataan Enersensen Power-liiketoiminta-alueen vuoden 2024 ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskantaan.

Sopimus sisältää sähkönjakeluverkkojen kunnossapidon, vianetsinnän ja Viron Länsi-Harjun alueella sijaitsevien aurinkopuistojen liittämisen sähkönjakeluverkkoon. Sopimukseen kuuluvat työt työllistävät yhteensä arviolta 50 henkilöä. Työt alkavat maaliskuussa 2024 ja ne toteutetaan yhteistyössä virolaisen sähköasennuksiin erikoistuneen E-Servicen kanssa. Sopimus päättyy vuoden 2026 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä.

”Sopimukset Elektrilevin kanssa ovat meille tärkeitä. Allekirjoitettu sopimus muun muassa vahvistaa asemaamme Baltian markkinassa ja tukee visiotamme olla merkittävä päästöttömän yhteiskunnan toteuttaja. Elektrilevi on meille suuri asiakas Virossa. On merkki onnistumisestamme, kun yhteistyömme jatkuu meille strategisesti tärkeässä hankkeessa”, kommentoi Enersensen Power-segmentin liiketoimintajohtaja Juha Silvola.

Lisätietoja:

Juha Silvola, liiketoimintajohtaja, Power
Puhelin: +358 40 763 1599
Sähköposti: juha.silvola@enersense.com

Mediayhteydenotot:

Tommi Manninen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puhelin: +358 40 0437515
Sähköposti: tommi.manninen@enersense.com