Enersenselle jatkosopimus Helenin kaukolämmön käytön ja kunnossapidon kumppanina Enersense International Oyj | Lehdistötiedote | 10.02.2026 klo 08:30:00 EET Enersense ja energiayhtiö Helen ovat sopineet käyttö- ja kunnossapitosopimuksen jatkosta vuosille 2027–2028. Enersense on vastannut Helenin kaukolämmön ja -jäähdytyksen tuotannon ja jakelun käytöstä sekä kunnossapidosta vuodesta 2022 lähtien. Sopimuksen myötä yhtiö jatkaa Helenin tukemista puhtaassa energiasiirtymässä. Nyt solmittu kahden vuoden sopimus on jatkoa tälle yhteistyölle ja sisältyi optiona alkuperäiseen sopimukseen. ”Kiitämme Heleniä luottamuksesta ja mahdollisuudesta jatkaa yhteistyötä. Helen toteuttaa Suomen vaikuttavinta energiasiirtymää, joten sitoudumme työskentelemään sen edistämiseksi jatkuvasti parantaen”, Enersensen Energy Transition -liiketoimintayksikön johtaja Mikael Vainionpää sanoo. Yhteistyösopimuksen mukaisesti Enersense jatkaa käyttö- ja kunnossapitopalveluiden toiminnan ja henkilöstön kehittämistä, sillä uudet energiantuotannon muodot vaativat uutta osaamista. Helen-asiakkuudessa työskentelee noin 150 Enersensen työntekijää. Strategiansa mukaisesti Enersense toimii Helenille koko energiantuotannon elinkaaren kumppanina. ”Olemme muutamassa vuodessa vähentäneet päästöjämme erittäin nopealla tahdilla siten, että päästömme ovat jo yli 80 prosenttia pienemmät vuoteen 1990 verrattuna. Merkittävimpänä osoituksena uudistumisestamme suljimme viimeisen hiilivoimalamme Salmisaaressa viime keväänä, mikä päätti samalla hiilen käytön energiantuotannossamme. Laadukkaat käyttö- ja kunnossapitopalvelut ovat edellytys näin mittavan ja nopean energiasiirtymän toteuttamiselle”, toteaa Helenin lämmöstä ja jäähdytyksestä vastaava johtaja Timo Aaltonen. ”Tulevaisuuden kestävä yhteiskunta toimii puhtaalla energialla. Olemme auttaneet Heleniä luopumaan kivihiilestä, parantaneet kustannustehokkuutta sekä lisänneet digitaalisuuden ja tekoälyn hyödyntämistä käytössä ja kunnossapidossa. Hyödynnämme näitä oppeja ja jatkamme tulevaisuuden yhteiskunnan kehittämistä pääkaupungissamme”, Vainionpää sanoo. Sopimuksen arvo on yli 30 miljoonaa euroa ja se kirjataan Energy Transition -liiketoimintayksikön ensimmäisen vuosineljänneksen 2026 tilauskantaan. Lisätietoja: Mikael Vainionpää, Energy Transition -liiketoimintayksikön johtajapuh. 050 570 7867mikael.vainionpaa@enersense.com Liisi Tamminen, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Puh. 044 222 5552 liisi.tamminen@enersense.com Kuvituskuva