Lehdistötiedote|10.12.2019

Enersensen toimitusjohtaja Jussi Holopainen on valittu Elinkeinoelämän Keskusliiton edustajistoon

Enersense International Oyj
Lehdistötiedote 10.12.2019 klo 5.50

Enersense International Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Holopainen on valittuHenkilöstöpalveluyritysten liiton (HPL) varsinaiseksi edustajajäseneksi Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) edustajistoon.

EK:n edustajisto koostuu lähes 140 yritysjohtajasta, jotka jäsenliitot ovat nimenneet. Edustajisto kokoontuu kahdesti vuodessa ja sen tärkeimpiä tehtäviä on valita EK:n hallitus sekä hyväksyä talousarvio ja toimintasuunnitelma.

EK:n päämääränä on parantaa elinkeinoelämän yhteisten etujen valvontaa kotimaassa, Euroopan unionissa ja kansainvälisillä foorumeilla sekä tehostaa jäsenliittojen ja -yritysten palveluja.

"Kiitän luottamuksesta päästä osaksi EK:n edustajistoa HPL:n edustajana. Koen tärkeäksi päästä mukaan elinkeino- ja työmarkkinapoliittisia päätöksiä koskeviin keskusteluihin, sillä sitä kautta rakennamme yhdessä hyvinvoivaa Suomea", kertoo Enersensen toimitusjohtaja Jussi Holopainen.

Jussi Holopainen aloitti Enersensellä myyntijohtajana vuonna 2009. Vuonna 2012 hänet nimitettiin varatoimitusjohtajaksi ja vuonna 2013 toimitusjohtajaksi. Yhtiön missio on teollisuuden kilpailukyvyn kehittäminen ja se on erikoistunut energia-, rakennus-, meri- ja prosessiteollisuuden projektien henkilöstöresursointiin Suomessa ja kansainvälisesti.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jussi Holopainen
Puhelin: 044 517 4543
Sähköposti: jussi.holopainen@enersense.com

Lyhyesti Yhtiöstä:

Enersense International Oyj on teollisuuden kilpailukyvyn kehittämiseen erikoistunut suomalainen yhtiö, jonka juuret ja kotipaikka ovat Satakunnassa. Enersensen tuotteet, palvelut ja toiminta on jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Resurssit, Digitaaliset ratkaisut ja palvelut sekä Suunnittelu ja tuotanto. Vuonna 2018 yhtiön liikevaihto oli 47,4 miljoonaa euroa. Enersensen palveluksessa oli vuoden 2018 aikana keskimäärin 727 henkilöä. Enersensen brändi ja henkilöstön kyky uudistaa toimintatapoja sekä hyödyntää digitaalista teknologiaa tunnetaan erityisesti teollisuuden suurissa rakennusprojekteissa Suomessa ja kansainvälisesti noin 40 maassa. Yhtiön verkkosivut löytyvät osoitteesta www.enersense.fi

Jaa