Making a zero-emission society a reality.Lue lisää Olemme päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja.Enersense International Oyj on Helsingin pörssiin listattu energia-alan yhtiö, joka tarjoaa vihreän energian palveluita päästöttömän ja energiaomavaraisen yhteiskunnan toteuttamiseksi laaja-alaisesti. Yhtiö on perustettu vuonna 2005 ja sen pääkonttori sijaitsee Porissa. Enersensen liiketoiminta-alueet on jaettu neljään segmenttiin: Power, Connectivity, Smart Industry ja International Operations. Enersense on vahvasti mukana mahdollistamassa päästötöntä yhteiskuntaa toimimalla murroskauden suunnannäyttäjänä. Mahdollistamme monipuolisilla palveluillamme pohjoismaisten ja kansainvälisten teollisuus-, energia-, tietoliikenne ja rakennusalan yhtiöiden menestymisen. Tavoitteenamme on olla asiakkaidemme ensisijainen ja monipuolinen kumppani energia-alan murroksessa. Kestävämpää ja puhtaampaa tulevaisuutta rakentamassa meillä työskentelee noin 2 000 enersenseläistä Suomessa ja kansainvälisesti. Uusimmat tiedotteet Pörssitiedote|1.6.2023 Enersense tutkii vaihtoehtoja vauhdittaakseen edelleen kasvutavoitettaan tulla merkittäväksi puhtaan energian tuottajaksi Lehdistötiedote|15.5.2023 Enersensen latausratkaisut mukana julkisyhteisöjen neljän vuoden ja noin 5 miljoonan euron puitejärjestelyssä Lehdistötiedote|9.5.2023 Enersense ja Scanfil yhteistyöhön suurteholatauslaitteiden kokoonpanossa Pörssitiedote|8.5.2023 Enersense International Oyj:n liiketoimintakatsaus tammi–maaliskuu 2023: Liikevaihto kasvoi 39 prosenttia – koko vuoden liikevaihdon odotetaan olevan yli 300 MEUR Lehdistötiedote, Sijoittajauutinen|17.4.2023 Enersense valittiin pääurakoitsijaksi Gigawatti Oy:n Oosinselän tuulipuiston infran rakentamiseen Lehdistötiedote, Sijoittajauutinen|14.4.2023 Enersense valittu pääurakoitsijaksi Fingridin Huittinen-Forssa sähköasemien laajennusprojektiin Katso kaikki tiedotteet Tilaa tiedotteita Töihin EnersenseenOlemme rohkea joukko teollisuus-, energia-, rakennus- ja tietoliikennealan ammattilaisia. Tarjoamme mielenkiintoisia työmahdollisuuksia yhdestä päivästä vuosien mittaisiin projekteihin sekä vakituisiin tehtäviin. Liity joukkoon! Lue lisää Ajankohtaista Tarinat|29.5.2023 Enersensen Eero Korhonen valittu Sähköinen liikenne ry:n hallitukseen Tarinat|10.5.2023 Enersensen valmistamat sähköautojen suurteholaturit Avainlippu-merkittyjä Tarinat|24.4.2023 Tule Sadun, Samin ja 2000 muun työkaveriksi vihreään menestystarinaan: Enersensessä saat äänesi kuuluviin, etenet ja olet osa hyvää porukkaa Katso kaikki PalvelutConnectivityAutamme asiakkaitamme toimittamaan mobiiliverkon ja kiinteän verkon palveluita sekä varmistamaan niiden toimivuuden. Olemme mukana tietoliikenneverkkojen kaikissa elinkaaren vaiheissa ja vastaamme kiinteiden ja langattomien tietoliikenneverkkojen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Lue lisää PalvelutPowerAutamme asiakkaitamme toteuttamaan energiamurrosta energiasektorin koko elinkaaren kattavilla palveluilla. Näihin kuuluvat voimansiirtoverkkojen ja sähköasemien sekä tuulivoimapuistojen suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito. Lisäksi liiketoiminta toimittaa ratkaisuja sähköisen liikenteen latausjärjestelmiin sekä sähkön varastointiin. Lue lisää PalvelutSmart IndustrySmart Industry -liiketoiminnassa autamme asiakkaidemme tuotantolaitosten käyttövarmuuden parantamisessa ja kunnossapidon tehostamisessa. Lue lisää PalvelutInternational OperationsInternational Operations -liiketoiminta kattaa Enersensen kansainväliset toiminnot Baltian maissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa sekä Ranskassa. Lue lisää Asiakkaitamme