Jyri Laakso päätyi psykologian opinnoista Enersenselle Myyntipäällikkö Jyri Laakso opiskeli psykologiaa, retoriikkaa ja kasvatustiedettä Yhdysvalloissa ja Suomessa. Alun perin hänestä piti tulla koripalloilija. Nyt hän myy kollegoidensa osaamista Enersensellä. Kansainvälinen tausta ja joukkueurheilun opit näkyvät työssä, ja vihreän siirtymän mahdollistaminen tekee työstä merkityksellistä. Enersensellä myyntipäällikön työtä on myydä vihreän siirtymän projektitoteutuksia, kuten vaikkapa putkisto- ja laiteasennuksia. Kun myytävä tuote on muiden osaaminen, kollegoihin on luotettava sataprosenttisesti. “Minun osaamistani ei esimerkiksi ole laskea meneekö jonkun osan hitsaukseen sata vai satakaksikymmentä tuntia, mutta tiedän että minulla on tuon osa-alueen huippuosaajia tukemassa”, Laakso kertoo. Asiakkaat ovat pääosin Pohjoismaista, ja yritykset joiden kanssa työtä tehdään ovat usein kansainvälisiä. Palavereissa istuu ihmisiä kaikilta mantereilta. Kielenä on usein englanti, mikä ei haittaa kansainvälisyyteen tottunutta Laaksoa. Julkisen puhumisen kursseilla oppi voittamaan pelot Urheilulukion jälkeen Laakso lähti opiskelemaan psykologiaa ja retoriikkaa pieneen poikakouluun Virginiaan. Amerikkaan veti koripallo ja kansainvälinen ympäristö. “Suomessa katsotaan paljon tutkintopapereita, jenkeissä asenteella ja persoonalla on suurempi merkitys. Amerikkalaisesta ajattelusta jäi päähän se, että asioita voi omaksua ja oppia. Omassa työssäni olen opetellut paljon esimerkiksi teknisiä asioita. Toisaalta Amerikassa oppi arvostamaan myös suomalaista koulutusta ja yhteiskuntaa.” Amerikassa Laakso oppi myös esimerkiksi julkista puhumista. Rallienglantia puhuvalle suomalaiselle ivy league -tason professoreiden pitämät julkisen puhumisen kurssit opettivat paljon. ”Puhuminen, kirjoittaminen ja omien pelkojen voittaminen ovat taitoja, joita Amerikka opetti”, Laakso sanoo. Virginiasta valmistuttuaan Laakso lähti opiskelemaan Oulun yliopistoon kasvatustiedettä. Vihreän siirtymän mahdollistaminen tekee työstä merkityksellistä Seitsemän vuotta sitten Laakso siirtyi Enersenselle Pyhäjoen kunnan projektista, jossa hänen työtään oli houkutella kuntaan investointeja. Enersensen kansainvälisyys ja tavoitteellisuus kiinnostivat. Laakson mukaan Enersense on muuttunut valtavasti. Viimeisen viiden vuoden aikana Enersense on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä vihreän siirtymän yrityksiksi Pohjois-Euroopassa. Samalla liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat kasvaneet. Nyt toiminnan keskiössä ovat projektien toteutukset, käyttö ja kunnossapito. Asiakasta palvellaan kokonaisvaltaisemmin. Vihreän siirtymän mahdollistaminen tekee työstä merkityksellistä. “Lisäksi työssä pääsee keskustelemaan todella fiksujen ihmisten kanssa. Saan tehdä töitä sekä asiakkaan että Enersensen huippuosaajien kanssa.” Kasvatustieteiden ja psykologian osaaja on solahtanut insinöörien joukkoon vaivatta, sillä Enersensellä on monenlaisia työntekijöitä. Työntekijöiden joukossa on asiantuntijoita, suorittavaa työtä tekeviä, eri ikäisiä ja eri taustaisia ihmisiä. Monessa asiassa Enersense on edelläkävijä. “Vihreän vetylaitoksen rakentaminen ja ylläpitäminen ja moderni merituulivoimajalusta ovat esimerkkejä uudenlaisesta tekemisestä. Me olemme olleet tuulivoiman rakentamisessa mukana ensimmäisinä Suomessa, ja Helenin voimaloiden ja kaukolämpöverkon käyttö- ja kunnossapitosopimus on Suomen suurimpia ulkoistuksia. Uskon, että Enersensestä tullaan kuulemaan paljon positiivisesti lähivuosina”, Laakso sanoo. Entä mitä kansainvälisyys on opettanut eri maiden työelämästä? “Pohjoismaalaiset ovat asiapitoisia. Täällä ei pelätä isoja pomoja, vaan hierarkia on matala. Itse olen diskuteeraaja, ja näen palavereille muunkin arvon kuin tietojen vaihtamisen”, hän sanoo. Jyri Laakso