Tuulivoimapuiston elinkaaren jokainen vaihe on tärkeä puiston toiminnan, taloudellisuuden ja ympäristökestävyyden varmistamiseksi

Tuulivoima on nopeimmin kasvavia uusiutuvan energian tuotantomuotoja. Se on puhdas, uusiutuva ja taloudellisesti kilpailukykyinen energialähde, jonka käyttöä lisäämällä on mahdollista vähentää riippuvuuttamme fossiilisista polttoaineista. Enersense on yksi Suomen kokeneimpia ja menestyneimpiä tuulivoiman hankekehittäjiä. Yhtiö on mahdollistanut jo yli 500 MW tehon verran uusiutuvan energian rakentamista Suomeen, mikä vastaa yli 2 % Suomen sähköntuotannosta. Enersensellä on tällä hetkellä käynnissä seitsemän kaavoitus-, YVA- ja luvitusvaiheessa olevaa tuulivoimapuistohanketta sekä lukuisia aikaisen vaiheen hankkeita ympäri Suomen.

Tuulivoimapuisto on alue, jossa on useita tuulivoimaloita, jotka tuottavat sähköä tuulen avulla. Tuulivoimalat muuntavat tuulen liike-energian sähköksi, joka siirretään sähköverkkoon. Tuulivoimapuiston elinkaari muodostuu kuudesta eri vaiheesta. Nämä vaiheet ovat kartoitus ja esiselvitykset, suunnittelu ja luvitus, rakentamisen valmistelu, rakentaminen, tuotanto ja ylläpito sekä tuulivoimaloiden purku. Tuulivoimapuiston elinkaari on monivaiheinen prosessi, joka vaatii huolellista suunnittelua, toteutusta ja hallintaa. Jokainen vaihe on tärkeä tuulivoimapuiston toiminnan, taloudellisuuden ja ympäristökestävyyden varmistamiseksi.

Kartoitusvaiheessa tehdään esiselvityksiä potentiaalisista tuulivoima-alueista. Esiselvityksen aikana muun muassa arvioidaan tuuliolosuhteet, otetaan yhteyttä alueen maanomistajiin ja aloitetaan maanvuokrasopimusten tekeminen. Tyypillisesti tämä vaihe kestää viikoista kuukausiin. Sähköverkon kapasiteetti ja liityntämahdollisuudet ovat myös oleellisia tekijöitä. Vaikka Suomessa rakennetaan koko ajan lisää sähköverkkoa, kapasiteettivaikeudet saattavat vaikuttaa puiston rakentamisaikatauluun ja käyttöönottoon jopa vuosia.

”Jo tässä vaiheessa kunnan tuki hankkeelle on ratkaiseva ja tämän vuoksi on tärkeää selvittää paikallisen kunnan asenne ja suhtautuminen tuulivoimapuistojen rakentamista kohtaan”, kertoo Enersense Windin projektijohtaja Marko Sihvonen.

Kartoituksessa on tärkeää tarkastella myös tuulivoimaloiden todennäköisiä vaikutuksia luontoon ja muuhun ympäristöön. Ympäristövaikutuksia arvioimalla voidaan luontoon kohdistuvia haittoja vähentää merkittävästi ja varmistaa näin hankkeen toteutettavuus.

Suunnittelu- ja luvitusvaiheet tehdään yleensä limittäin, osin samanaikaisesti. Tähän vaiheeseen kuuluu ympäristövaikutuksen arviointi (YVA), kaavoitus ja lupamenettelyt sekä tuulimittausten tarkentaminen. Ympäristövaikutusten arvioinnin tekee yleensä tuulivoimayhtiöstä erillään työskentelevä ulkopuolinen konsultti, jolla on ympäristöalan koulutus ja merkittävää kokemusta arvioinnin toteuttamiseksi. YVA-prosessi kestää usein 1–2 vuotta ja se on paitsi merkittävä kustannuserä, myös oleellinen vaihe koko hankkeen arvioinnissa.

”Ympäristövaikutusten arviointi on olennainen osa suunnitteluprosessia. Tunnistamisen ja arvioinnin lisäksi suunnitellaan toimenpiteitä näiden vaikutusten minimoimiseksi”, kertoo Enersense Windin hankekehitysjohtaja Lauri Lammivaara.

”Tuulivoimapuiston suunnittelu ja rakentaminen vaatii tiivistä yhteistyötä myös viranomaisten kanssa. Ennen kuin rakentaminen voidaan aloittaa, tuulipuistolle tarvitaan muun muassa lainvoimainen kaava sekä rakennusluvat. Kaavoituksen ja lupien saaminen voi viedä 1–3 vuotta”, Lammivaara lisää.

Viimeinen osa suunnittelu- ja luvitusvaihetta on tuulimittausten tarkentaminen. Jotta voidaan varmistaa kohteen soveltuvuus tuulivoimapuistolle, suunnitteluvaiheessa tehdään tarkempia tuulimittauksia. Suunnittelualueelle voidaan pystyttää yksi tai useampi tuulimittausmasto tai paikalle tuodaan esimerkiksi siirrettävä tuulimittausvaunu. Tuulimittauksia tehdään vähintään 1-2 vuoden ajan. Mittaustulokset analysoidaan tuulivoimapuiston optimaalisen tuoton varmistamiseksi.

Kun suunnitteluvaihe on valmis, alkaa rakentamisen valmistelu. Ennen kuin tuulipuistoa voidaan alkaa rakentaa, tarvitaan rahoittajalta investointipäätös. Investointipäätöksen jälkeen aloitetaan alueen tarkempi tekninen suunnittelu. Näin varmistetaan, että kaikki rakennusvaiheet toteutetaan tehokkaasti ja turvallisesti. Suunnittelun aikana valitaan myös tuulivoimalamalli. Valinnassa huomioidaan alueen tuuliolosuhteet, rakennuspaikan maaperä ja muut tekniset vaatimukset. Rakentamisen valmisteluvaihe kestää 12 vuotta, jonka jälkeen päästään itse rakennusvaiheeseen, joka kestää yleensä seuraavat 1-2 vuotta.

Alueelle rakennetaan tiet ja nostokentät sekä kuljetetaan tuulivoimaloiden osat. Tuulipuistoon tuodaan useita nostureita, joiden avulla voimalat pystytetään ja muun muassa lavat voidaan asentaa paikoilleen. Rakentamisen aikana asennetaan tuulipuiston sisäverkko ja sähköasemat. Sähköasema on olennainen osa tuulivoimapuistoa, sillä se mahdollistaa tuotetun sähkön siirron sähköverkkoon.

”Ennen tuotannon aloittamista voimaloille ja puistolle tehdään vielä useita ennalta määriteltyjä testejä. Nykyisellään tuulivoimapuistot tuottavat sähköä 25–35 vuotta. Tänä aikana puistoa voimaloineen huolletaan säännöllisesti. Huolto sisältää muun muassa turbiinien ja sähköaseman tarkastukset, korjaukset ja ohjelmistopäivitykset, mutta myös puiston tiet ja muu infrastruktuuri pidetään kunnossa”, Sihvonen ja Lammivaara kertovat.

Elinkaarensa lopussa tuulivoimalat puretaan ja niiden osat kuljetetaan pois. Purkaminen pyritään tekemään mahdollisimman kestävästi ympäristön kannalta ja materiaalit kierrättäen. Vaihe kestää tyypillisesti viikoista kuukausiin. Mahdollisuuksien mukaan tuulivoimapuiston paikalle voidaan asentaa uusia, tehokkaampia tuulivoimaloita. Tämä niin sanottu re-powering-vaihe mahdollistaa tuulivoimapuiston elinkaaren jatkamisen ja tuottavuuden parantamisen.

Tuulivoimapuiston elinkaari
Jaa