Enersense ja Andritz sopimukseen laiteasennusurakasta enersense_andritz_18032024_FIN.pdf Enersense International Oyj Lehdistötiedote 18.3.2024 klo 15.00 Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja Enersense on tehnyt sopimuksen Andritz Oy:n kanssa uuden kuorimolinjan mekaanisista asennustöistä Stora Enson Oulun kartonkitehtaalle. Kartonkitehdasinvestointi auttaa korvaamaan öljypohjaisia tuotteita uusiutuvalla pakkausmateriaalilla eli kartongilla. Investointi perustuu biopohjaiseen energiaan eikä lisää hiilidioksidipäästöjä. Enersensen asennustyöt alkavat vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana ja valmistuvat arviolta kolmannen neljänneksen kuluessa. Tämän kokoluokan asennusprojekti on ensimmäinen Enersensen ja Andritzin välillä. Tilaus kirjataan Enersensen Industry-liiketoiminta-alueen vuoden 2024 ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskantaan. “Tämä sopimus on meille merkittävä usealla toimialalla toimivan ja yhden maailman johtavan teknologiatoimittajan kanssa. Uusi sopimus on osoitus siitä, että valitsemamme strategia teollisuuden projektitoimitusten osuuden kasvattamisesta etenee suunnitelman mukaisesti. Olemme tietysti kiitollisia asiakkaan luottamuksesta Enersenseä kohtaan ja uskomme, että tämä yhteistyö tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa”, toteaa Mikko Lampinen, operatiivinen johtaja, Enersense Works. Lisätietoja: Mikko Lampinen, operatiivinen johtaja, Enersense Works Puhelin: +358 40 079 4543 Sähköposti: mikko.lampinen@enersense.com Mediayhteydenotot: Tommi Manninen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Puhelin: +358 40 0437515 Sähköposti: tommi.manninen@enersense.com Jaa