Kunnat

Kuntien rooli aurinkovoimahankkeissa

Aurinkovoima luo kuntaan työtä ja verotuloja. Kunnat ovat kaavoitusoikeutensa myötä keskeisessä roolissa tekemässä mahdolliseksi kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoa.  Koska aurinkovoima vähentää energiatuotannon päästöjä, se voi osaltaan tukea kunnan ilmastotavoitteita ja edistää kunnan edistyksellistä ja vastuullista imagoa.

Hyödynnämme jokaisen hankkeemme kaikissa vaiheissa paikallisia urakoitsijoita mahdollisuuksien mukaan. Majoitus- ja ravintolapalveluiden kysyntä kasvaa erityisesti 1–2 vuotta kestävien rakennustöiden aikana. Aurinkovoiman yksi työllistävä vaikutus syntyy myös voimaloiden käytöstä ja kunnossapidosta, johon yleisesti tarvitaan 1-2  kunnossapidon ammattilaista voimalaa kohti työssäkäyntialueelle.

 

Aurinkovoimapuistot ovat kunnille merkittäviä veronmaksajia. Tuulivoimaloiden vuosittaiset kiinteistöverotuotot kunnalle ovat keskimäärin 3000 – 5000 euroa / MW vuodessa tai maksimissaan 3.1%. Verojen määrä riippuu voimalan koosta, rakennuskustannuksista sekä kunnan kiinteistöveroprosentista.

Aurinkovoimahankkeiden kaavoitusprosessissa kartoitetaan seikkaperäisesti hankkeen vaikutukset, ja kaikista kaavoituksen kuluista vastaa hankekehittäjä. Kuntien kaavoitusmonopolin vuoksi kunnat kuitenkin itse päättävät, minkälaisia hankkeita niiden alueelle rakennetaan tai ei rakenneta.

Aurinkovoiman vaikutuksista kuntiin saat laajemmin tietoa Suomen Tuulivoimayhdistyksen sivuilta, jonne kerätään laaja tietopankki aiheesta. Jos jokin asia jäi vielä askarruttamaan, olethan yhteydessä!

Ota yhteyttä!

Pasi Vuorio
Projektipäällikkö
Aurinkovoiman hankekehitys
Marko Sihvonen
Projektijohtaja
Tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitys