Enersensen osaaminen houkutteli sähköalasta kiinnostuneita nuoria Tallinnaan

22.–23.10. Tallinnan Unibet Arenalla järjestetty Positron 2023 -tapahtuma keräsi paikalle noin 5000 kävijää. Suurin nuorille suunnattu sähkö- ja energia-alan tapahtuma tutustutti tulevaisuuden ammattilaisia alaan sekä sen toimijoihin. Myös Enersense oli mukana tapahtumassa.

Enersensen osastolla nuoret pääsivät esimerkiksi tekemään mittauksia kierroslukumittarilla, kokeileman nostohissiä ja tutustumaan valmistamiimme sähköautojen pikalatauslaitteisiin.

”Positron 2023 ylitti kaikki odotukseni. Toivoimme näkevämme monia energiasta kiinnostuneita nuoria ja heti ensimmäisenä päivänä meitä oli vastassa täysi sali innokasta väkeä. Kahden päivän aikana meillä oli mahdollisuus tutustuttaa nuoret yritykseemme ja antaa heille käsitys päivittäisestä työskentelystämme. Järjestimme myös työpajoja, joissa he pääsivät kokeilemaan työtehtäviä käytännössä. Toivomme, että tapahtuma innosti nuoria tutustumaan tarkemmin sähkö- ja energia-alaan ja sen tarjoamiin uramahdollisuuksiin”, kertoo Enersense Estonian tukipalveluyksikön päällikkö Kadri Kiisel.

Myös Enersense AS johtoryhmän jäsen Madis Hunt oli erittäin tyytyväinen tapahtumaan.

”Oli suuri ilo nähdä nuoria, jotka olivat aidosti kiinnostuneita siitä, mikä Enersense on ja mitä me teemme. Tarjosimme myös kirjaimellisesti parhaan näköalan tapahtumaan, sillä osastollamme pääsi kokeilemaan suuren nostokapasiteetin omaavaa nostohissiä. Olimme myös ainoita, jotka tarjosivat mahdollisuuden tutustua sähköautojen latauslaitteeseen ja oli ilo huomata, että myös tämä kiinnosti nuoria. Onnistuneen tapahtuman mahdollistivat yrityksemme osaavat työntekijät, jotka innostivat ja kannustivat nuoria kiinnostumaan energiasta”, Madis kertoo.

Jaa