Kunnossa kaiken ikää – sohvaperunasta MM-urheilijaksi

Enersensellä ennakkohuoltoinsinöörinä työskentelevä Outi Nurmilaukas tähtää harrastuksensa suhteen korkealle. Hän osallistuu Mastersien voimanoston MM-kilpailuihin Mongolian Ulan Batorissa 8.–15.10.2023. Outi innostui voimannostosta vasta vanhemmalla iällä ja kannustaa muitakin pitämään huolta kunnostaan ja hyvinvoinnistaan.

”Ei tarvitse olla urheilijan taustaa, jotta voi myös vanhemmalla iällä aloittaa kunnostaan huolehtimisen. Esimerkiksi kuntosaliharrastus on monipuolista ja tukee sekä fyysistä että psyykkistä jaksamista, edistää työhyvinvointia ja pidentää työuria. Harrastuksen eduista nauttii sekä työntekijä itse että myös työnantaja. Omat valintansa voi kyseenalaistaa ja lähteä ihan uudelle polulle. Ole rohkea!”, Outi kannustaa.

Urheilutaustaa Outilla ei siis ole ennestään juuri lainkaan. Hän kuvailee itseään enemmänkin ”sohvaperunaksi” ja kuntosaliharjoittelun hän aloitti vasta muutamia vuosia sitten. Ahkera harjoittelu on tuottanut myös tulosta ja vuoden 2022 Mastersien SM-kilpailuissa Outi ylsi toiselle sijalle. Sijoituksia haetaan myös MM-kilpailuista.

”Kokonaiskisassa on tavoitteena sijoittua sijoille 4–6, maastavedossa tavoittelen mitalisijoja. Kokonaisuutena pyrin suorittamaan hyvän kilpailun, keskittymään ja saavuttamaan omat tulostavoitteeni. Näitä tavoitteita viilataan vielä valmentajan kanssa lähempänä kisaa”, Outi kertoo.

Tavoitteellisen kilpaurheilun lisäksi Outi harrastaa muun muassa puutarhanhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Hän alleviivaakin monipuolisen liikunnan ja harrastusten merkitystä hyvinvointiin ja jaksamiseen.

”Minusta on varsinkin tässä iässä erittäin tärkeää liikkua ja harrastaa säännöllisesti. Liikunta voi olla mitä vain, valitsee vain sellaisen lajin mistä itse tykkää, minä tykkään voimanostosta. Lihaskuntoharjoittelun on todettu hidastavan kehon ikääntymistä ja hyvä lihaskunto auttaa jaksamaan työelämässä sekä vapaa-ajan harrastuksissa. Liikuntaharrastus voi olla monipuolisesti mitä tahansa, kevyestä aerobisesta aina raskaaseen voimannostoon asti. Eikä pidä aliarvioida myöskään liikunnan merkitystä henkiselle jaksamiselle”, Outi toteaa.

Monipuoliset harrastukset myös tasapainottavat toisiaan.

”Voimanostoa lukuun ottamatta muita harrastuksiani yhdistää tietynlainen hitaus, ja ne rytmittyvät suurimmaksi osaksi eri vuodenajoille. Ja jotenkin nämä kaikki vielä täydentävät toisiaan ja vievät kukin ajatukset ihan eri sfääreihin”, Outi lisää.

Jaa