Enersense tarjoaa eurooppalaisille asiakkailleen ainutlaatuisen latauskonseptin

Enersense-konserniin kuuluva Enersense Charging kehittää ja valmistaa ainutlaatuisia ja edistyksellisiä DC-pikalatureita Suomessa. Laitteet ovat luotettavia, teknisesti huippuluokkaa ja niillä on ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka tekevät niistä luokkansa parhaita, kirjoittaa Mobility Portal Europe artikkelissaan 21.3.2024.

Yhtiö lanseerasi vuonna 2019 ensimmäisen sukupolven 30 kilowatin laturin, johon oli jo tuolloin integroitu maksupääte. Tästä tuotteesta saatujen kokemusten pohjalta Enersense esitteli viime vuonna toisen sukupolven laturin, joka on tällä hetkellä pääfokuksessa.

”Laitteemme etuna ovat alhaiset elinkaarikustannukset, sillä käytämme älykästä tehoelektroniikan kuormituksen optimointia”, kertoo Enersense Chargingin myyntipäällikkö Johan Wangel.

Menestyksen taustalla on osittain yhtiön vuosien kokemus myös asennuksen ja huollon näkökulmista.

”Taustamme on erilainen kuin muilla toimijoilla. Tulemme asennus- ja huoltoalalta ja olemme nähneet, mikä toimii laitevalmistajilla ja mikä ei. Yritämme pitää homman mahdollisimman yksinkertaisena, asennus- ja ylläpitokustannukset pienenevät, kun aikaa ja materiaalia säästyy”, Johan toteaa.

Yksi Enersense Chargingin mielenkiintoisimmista ratkaisuista on 960 kilowatin latauskenttä, joka koostuu kahdesta 160 kilowatin ECDC-laturista ja yhdestä 640 kilowatin tehosteyksiköstä. Tällaiset ratkaisut ovat ihanteellisia tapauksissa, joissa asiakkaat tarvitsevat suuria tehotasoja. Tämän lisäksi Enersense tarjoaa myös 640 kilowatin latauskentän, joka koostuu neljästä toisiinsa kytketystä 160 kilowatin ECDC-laturista, jotka voivat jakaa tehon dynaamisesti keskenään. Näin voidaan tuottaa esimerkiksi 400 kilowattia yhdestä latauspisteestä tai 80 kilowattia kaikista kahdeksasta latauspisteestä samanaikaisesti.

”Tuotteemme mukautuvat erilaisiin käyttötapauksiin, sekä suurteholatauksen tarpeeseen boosterilla että pienempiin tehoihin esimerkiksi asiakaslataukseen ja logistiikkayrityksille”, Johan kertoo.

”Meillä on vankka perusta yrityksenä. Olemme toimineet sähköautoliiketoiminnassa vuodesta 2017 ja meillä on vahva tuki Suomessa. Tämän ansiosta käymme tänä päivänä yhteistyökeskusteluja useiden latauspisteoperaattoreiden kanssa”, hän lisää.

Lue lisää Mobility Portal Europen artikkelista: https://mobilityportal.eu/enersense-unique-charging-concept/

Jaa