Insinööriharjoittelijasta latausliiketoiminnan vetäjäksi

Enersensen ja Empowerin yhdistymisestä on kulunut aikaa nyt noin vuosi. Yhdistymisen myötä yhtiön kaikki liiketoiminnot (Power, Smart Industry, Connectivity, International Operations) koottiin yhteen uuden Enersense International Oyj:n brändin alle.

Vaikka brändi on vaihtunut, tutut, osaavat energiamurroksen ammattilaiset ovat pysyneet samoina. Vanhat empowerilaiset ja vanhat enersenseläiset työskentelevät nyt yhteistuumin päästöttömien energiaratkaisujen toteuttamiseksi asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin.

Osaava ja motivoitunut henkilöstö on tekemisessämme avainasemassa. Me olemme Enersense -sarjassa haluamme esitellä alansa huippuosaajia eri puolilta taloa, jossa työskentelee yhteensä 2200 työntekijää.

 

Me olemme Enersense -sarja laitetaan käyntiin Topias Koskelan, 27, haastattelulla. Tampereelta kotoisin oleva Koskela työskentelee Enersensen Power-liiketoiminta-alueella ja vastaa Powerin palveluliiketoiminnan myynnistä ja kehittämisestä Service Portfolio Managerina.

 

Milloin olet aloittanut Enersensellä ja missä tehtävissä olet toiminut?

Empowerilla aloitin alun perin 2017 opiskelujen ohella kunnossapitoinsinööriharjoittelijana Hämeenlinnan yksikössä, jossa työskentelin sähköasemien kunnossapitotehtävissä. Päädyin tekemään myös lopputyöni Empowerille ja keväällä 2018 valmistuin sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi.

Valmistuttuani siirryin Tampereelle myynti- ja kehitysinsinöörin tehtäviin Empowerin silloiseen kunnossapito ja palvelut -liiketoimintaan. 2019 syksyllä etenin myynti- ja kehityspäälliköksi ja alkuvuodesta 2021 aloitin nykyisessä tehtävässäni Enersensen palvelut -liiketoiminnassa Service Portfolio Managerina.

 

Miksi alun perin tulit Enersenselle töihin?

Olin toisen vuoden opiskelija ja oltuani kaksi kesää sähköasennustöissä, halusin siirtyä toimihenkilötehtäviin. Näin työpaikkailmoituksen, jossa Empower haki Hämeenlinnan yksikköön kunnossapitoinsinööriä työnjohdon avuksi vakituiseen työsuhteeseen. Kiinnostuin työpaikassa erityisesti kunnossapitoinsinöörille kuuluvista mielenkiintoisista työtehtävistä. Soitin ja kysyin, että voisinko päästä tuollaiseen tehtävään harjoittelijaksi. Niin minä sitten pääsin tänne harjoittelijaksi ja tein aluksi töitä koulun ohella ja kesälomilla.

 

Minkälainen tausta sinulla on muuten?

Sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörin koulutuksen lisäksi olen toisen asteen koulutukseltani talonrakentaja ja opiskellut Pirkanmaan ammattioppilaitoksessa rakennusalan perustutkinnon.

Olen tehnyt 15-vuotiaasta asti monipuolisesti erilaisia työtehtäviä. Ansioluettelostani löytyy muutamia mainitakseni niin Hakametsän jäähallin kenttämiehen pesti kuin Tampereen Tilakeskuksen sähköasentajaharjoittelijan tehtäviä kaapeloinnin sekä kiinteistön sähköistyksen ja valaistusten kytkennän parissa. Olen toiminut myös muutaman vuoden rakennusmiehenä Tampereen kaupungin kiinteistöjen peruskorjauksen tehtävissä.

 

Mikä on ollut mieleenpainuvin projekti työurallasi?

Mieleenpainuvimpia tapauksia ovat varmaankin olleet isoimpien kunnossapidon palvelusopimusten tekeminen kotimaisten ja kansainvälisten asiakkaiden kanssa.

Lisäksi yksi erityisesti mieleen jäänyt tehtävä on harjoittelija-ajoiltani, kun erään asiakkaamme sähköaseman tiloihin tulvi vettä sähköaseman vieressä olleen pohjavesikaivon pumpun hajottua. Sähköasemalla tulvi vettä pahimmillaan jopa yli 100 kuutiometriä, mikä ei ole kovin hyvä juttu, kun kyseiseltä asemalta jaetaan useille tuhansille talouksille sähköä. Minun tehtäväni oli organisoida tulvineen pohjavesikaivon korjaustyöt sekä sähköaseman kuntoon saattamiseen vaadittavat perusteelliset korjaukset.

 

Mitä työtehtäviisi kuuluu nykyään?

Tällä hetkellä vastaan myynnistä ja sen kehittämisestä Powerin palveluliiketoiminnassa, johon kuuluu muun muassa sähköasemien ja voimajohtojen kunnossapitopalveluja.

Lisäksi olen vastuussa mittarointiin ja sähköisen liikenteen latausratkaisuihin keskittyneestä Helsingin yksiköstämme.

Omat tehtäväni eivät ole pahemmin muuttuneet Enersensen ja Empowerin yhdistyttyä, mutta markkinointiin olen saanut mahtavasti tukea ja apua Enersensen astuttua mukaan kuvioihin.

 

Mistä pidät eniten työssäsi Enersensellä?

Eniten pidän työn monipuolisuudesta ja erilaisten asiakkaiden kanssa toimimisesta.

 

Jaa