Mukavat työkaverit helpottivat jännitystä

Elina Kola oli toistamiseen Enersensellä kesätöissä viime vuonna. Ensimmäinen kesä vuonna 2021 meni kentällä asennustöissä. Hän viihtyi työssään niin hyvin, että päätti hakea Enersenselle kesätöihin myös seuraavaksi kesäksi. 2022 Elina työskenteli työnjohtajana Inkeroisissa toukokuusta alkaen.

”Työt ovat niin monipuolisia, että on mahdotonta kertoa tyypillisestä työpäivästä. Teen sekä suunnittelua että kentällä hommia muiden mukana aina kaapelireittien suunnittelusta tarvikkeiden hankkimiseen”, Elina kuvailee työtään.

Elinan työtehtäviin sisältyy niin toimistotöitä kuin kentällä olemista, sopivassa suhteessa luovaa suunnittelutyötä, mutta myös käsillä tekemistä. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa sähkö- ja automaatiotekniikkaa opiskeleva tuleva insinööri on päättämässä opintojaan ja edessä odottaa vielä opinnäytetyö.

”Toivon pääseväni tekemään opinnäytetyöni Enersenselle, jos vain sopiva aihe löytyy”, Elina kertoo.

Suomessa tekniikan opintojen aloittaneista vain 18 % on naisia ja toimiala on työelämässäkin miesvaltainen. Naisten määrä alalla on kuitenkin kasvussa. Elina pitää matematiikasta ja fysiikasta ja se houkutteli hakemaan alalle.

”Minut on otettu hyvin vastaan. Aluksi jännitti, kun tällainen parikymppinen nainen tulee miesvaltaiselle alalle, mutta en ole kohdannut mitään ongelmia sen suhteen. Mukavat työkaverit ja rento ilmapiiri helpottivat jännitystä. Uskon myös, että tilanne muuttuu ja tulevaisuudessa yhä enemmän naisia hakee alalle”, Elina toteaa.

Haluatko kokea kesätyön samoin kuin Elina? Tutustu Enersensen laajaan kesätyövalikoimaan ja hae joukkoomme: https://enersense.fi/avoimet-tyopaikat/kesatyopaikat/

Jaa