Pörssitiedote|10.3.2022

Enersensen toimintakertomus ja tilinpäätös 2021 on julkaistu

Enersense International Oyj
Pörssitiedote 10.3.2022 klo 14.00

Enersense International Oyj:n vuoden 2021 hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös sisältäen tilintarkastuskertomuksen on julkaistu.

Enersense julkaisee suomenkielisen tilinpäätöksensä ensimmäistä kertaa European Single Electronic Format (ESEF) raportointivaatimusten mukaisesti XHTML-tiedostona. Konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkeillä. Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab on toimittanut Enersenselle riippumattoman rajoitetun varmuuden antavan varmennusraportin koskien Enersensen laatimaa ESEF-tilinpäätöstä. Varmennustoimeksianto on suoritettu kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3000 (uudistettu) mukaisesti.

Lisäksi Enersensen selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkitsemisraportti ja vuosikertomus vuodelta 2021 sekä yhtiökokoukselle 4.4.2022 esiteltävä palkitsemispolitiikka on julkaistu tänään. Selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista sisältyy hallituksen toimintakertomukseen. Materiaali on tämän tiedotteen liitteenä PDF-tiedostoina sekä tilinpäätös myös XHTML-tiedostona. Kaikki raportit ovat lisäksi saatavilla yhtiön verkkosivuilla www.enersense.com/sijoittajalle. PDF-muotoiset julkaisut ovat saatavilla suomeksi ja englanniksi, mutta tilinpäätöksen XHTML-tiedosto julkaistaan vain suomeksi.

Jaa