Mastotehtävistä vauhtia uralle uusiutuvan energian parissa

Esa Ikonen opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa energiatekniikan insinööriksi. Viime kesän Esa vietti Enersensellä tietoliikenneasentajana mastojen parissa.

Vaikka mastolupaa ei vielä ole, on tekemistä riittänyt. Esa on ollut köysimiehenä mastojen nostossa, purkamassa vanhoja mastoja, vian sattuessa tutkinut mastojen laitetiloja ja auttanut niiden korjaamisessa. Hän on saanut tehdä oman osaamisensa mukaan ja kun vastaan tulee uutta, työkaverit ohjaavat.

”Työporukka on hyvä ja on mahtavaa päästä itsekin tekemään. Kesätyöntekijöihinkin luotetaan eikä meitä pidetä ihan kädettöminä. Saan tehdä sen mitä osaan ja kun vastaan tulee jotain mitä en osaa, niin kaverit näyttävät miten toimia”, Esa kertoo.

Enersensellä kesätyöntekijät tulevat aitoon tarpeeseen. Verkon käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja verkon rakennus- ja kunnostustyöt tulevat tarvitsemaan lisää osaavaa työvoimaa. Uusia osaajia syntyy vain tekemisen kautta ja juuri tämän vuoksi kesätyöntekijät ovat Enersenselle tärkeitä.

Tulevaisuudessa Esaa kiinnostavat uusiutuva energia, etupäässä tuulivoima, kansainvälinen ura ja esihenkilötyöt.

”Näin energiatekniikan opiskelijana uusiutuvat energiamuodot tietysti kiinnostavat, etenkin tuulivoima. Toivottavasti pääsen niiden pariin vielä työskentelemään, ehkä jo heti seuraavassa työssä valmistumisen jälkeen. Kansainvälistyminen kiinnostaa myös, ulkomaille olisi hienoa päästä”, sanoo Esa.

Uusiutuvan energian tuotanto kehittyy niin kovaa vauhtia, että koulujen on vaikea pysyä perässä. Tämän vuoksi työn kautta kerätty osaaminen nousee arvoonsa.

”Kaikki osaaminen ja työkokemus on hyödyksi tulevaisuudessa. Siksi hakeuduin aluksi mobiilipuolen tehtäviin, vaikka olenkin kiinnostunut erityisesti tuulivoimasta”, Esa toteaa.

Haluatko kokea kesätyön samoin kuin Esa? Tutustu Enersensen laajaan kesätyövalikoimaan ja hae joukkoomme: https://enersense.fi/avoimet-tyopaikat/kesatyopaikat/

Jaa