Projektijohtaja Matias Kankainen: ”Avoin työkulttuuri ja loistava ilmapiiri tekee työstä mielekästä”

Matias Kankainen toimii Enersensellä projektijohtajan tehtävässä. Hän vastaa Enersense Works Oy:n meriteollisuuden projekteista ja työpäivät kuluvat monipuolisten tehtävien parissa.

”Päivät ovat usein erilaisia ja monesti niihin mahtuu talous-, sopimus- ja henkilöstöhallinnan tehtäviä sekä operatiiviseen toimintaan liittyviä asioita. Vastaan myös nykyisistä asiakassuhteista”, Matias kertoo.

Matias aloitti työnsä Enersensellä kesällä 2021. Aiemmin hän työskenteli laivanrakennuksen operatiivisten toimintojen parissa yli 10 vuoden ajan. Enersenselle hän päätti siirtyä hyvien kehittymismahdollisuuksien takia. Myös Enersensen työilmapiiri saa Matiakselta kehuja.

”Enersense antaa hyvät valmiudet ja konserniyhtiön tuen päivittäiseen työhön, sekä hyvät mahdollisuudet myös itsensä kehittämiselle. Eniten pidän työssäni siitä, että päivät eivät ole samanlaisia ja työ tarjoaa sopivasti haastetta ja joustavuutta”, Matias toteaa.

”Enersensen työkulttuuri on avoin ja päätöksentekokyky ketterä. Ja työilmapiiri on loistava!”, hän lisää.

Noin kahteen ja puoleen vuoteen on mahtunut monia mielenkiintoisia projekteja ja erityisesti laivaprojektit ovat olleet mieleenpainuvia.

”Kaikki luovutetut laivaprojektit ovat mieleenpainuvia ja hienoja hetkiä. Toimin myös aiemmin teollisuuden hankkeissa ja sieltä mieleen on jäänyt Enersense Offshoren kanssa yhteistoteutus kuorimarummusta paperitehtaalle”, Matias kertoo.

”On ollut antoisaa työskennellä Matiaksen kanssa viime vuodet, hänellä on ollut suuri rooli Enersense Worksin kasvutarinassa, niin meriteollisuuden parissa kuin uusien palveluiden luomisessa. Matias on osoittanut kykynsä useissa haastavissa projekteissa, joita hän on luotsannut maaliin erinomaisin tuloksin. Lyhyesti kuvattuna sanoisin, että sitoutunut ja todella luotettava tiimipelaaja, joka ei milloinkaan väistä vastuuta tai uusia haasteita.” toteaa Matiaksen esihenkilö, Enersense Works Oy:n operatiivinen johtaja Mikko Lampinen.

Jaa