HSE-päällikkö Jari-Matti Manninen: ”Enersense on loistava paikka kehittyä ammatillisesti”

Jari-Matti Manninen työskentelee Enersense Works Oy:lla HSE-päällikkönä. Aiemmin hän työskenteli metallin murskauslaitoksella noin 10 vuoden ajan, joista neljä viimeistä vuotta työsuojeluvaltuutettuna.

HSE-päällikön työpäivät kuluvat pitkälti työturvallisuuteen liittyvien asioiden parissa. Työnkuvaan kuuluu muun muassa turvallisuusohjeiden ja HSE-suunnitelmien laadintaa.

”Erilaisten ohjeistuksien laatimisen lisäksi päiväni koostuvat esimerkiksi riskien arvioinneista, tutkimus- ja kehitystyöstä, kemikaaliseurannasta ja erilaisista palavereista näin pintaa raapaistakseni”, Jari-Matti kertoo.

Enersensellä työskentelyssä Jari-Matti pitää erityisesti mahdollisuudesta kasvaa ja kehittyä ammatillisesti.

”Projektit, joita täällä teemme ovat hyvin mielenkiintoisia ja erilaisia keskenään, joten parempaa paikkaa ammatilliseen kasvuun ei voisi ollakaan. Tykkään että olen päässyt tekemään työtäni melko puhtaalta pöydältä sen sijaan, että olisin ollut niin sanotusti lukittuna vanhoihin raameihin ja toimintatapoihin. Täällä saa tehdä aika vapaasti ja luovuudelle sekä innovoinnille on tilaa”, hän toteaa.

Hyvien kehittymismahdollisuuksien lisäksi kannustava ja välittävä työyhteisö saa Jari-Matilta kiitosta.

”Ihmisiin saa helposti yhteyden ja vaikeisiinkin kysymyksiin saa vastauksia. Työkaverin tsemppaaminen ja tukeminen ovat asioita mitkä ovat sekä puheessa, että konkreettisesti tosi läsnä olevia asioita. Yksin et varmasti jää”, hän lisää.

Jari-Matti aloitti nykyisessä tehtävässään keväällä 2023, eli takana on noin vuosi Enersensellä työskentelyä. Tähän mennessä mieleenpainuvimmaksi projektiksi hän nimeää Pankakosken padon patoluukun huollon.

”Työn kannalta tämä projekti oli todella hauska ja haastava tehdä. Erityisesti mieleen jäivät kuitenkin maisemat. Kävin ensimmäistä kertaa niin idässä ja näin länsirannikkolaiselle näkymät olivat todella mieleenpainuvat”, Jari-Matti kertoo.

Ensimmäinen vuosi Enersenseläisenä on ollut kaiken kaikkiaan  opettavainen ja inspiroiva. Työkulttuuria kuvaillessa Jari-Matille tulee mieleen sanat nuorekas ja vastuullinen.

”Täällä on aina hyvä tekemisen meininki. Myös vastuullisuus nousee näkyvään rooliin, yrityksen arvot ovat usein esillä ja niitä kunnioitetaan”, hän toteaa.

Jaa